Tutustuin astangajoogaan jo yläasteella ja siitä asti olen tuntenut joogan omaksi lajikseni. Nuorempana fyysinen astangajooga oli se juttu, mutta nyt aiksuisella iällä olen opppinut arvostamaan myös rauhallisempia joogatunteja. Nuoren naisen joogaamisen suoritus on vaihtunut oman kehon arvostukseen ja sen kuunteluun. Yksi hyvistä kuulemistani joogaviisauksista on se, että aina ei tarvitse tehdä omaa maksimia, jo pelkkä ajatus siitä että hei mä kyllä pääsisin tohon asentoon, mutta en sitä tänään tee, riittää! Keho ei ole koneisto jonka on määrä toimia joka päivä samalla tavalla. Hormoonit, ulkoinen stressi, vuodenajat, unen laatu, ravinnon laatu: kaikki vaikuttavat fyysiseen tekemiseen ja se että puskee ja puskee kehoa liikaa saattaa kehon kehittämisen sijaan vahingoittaa sitä.
Tällä hetkellä kun kilpirauhastulehdus edelleen selkeästi jyllää kehossani, olen yrittänyt ja patistanut itseäni lempeyteen. Juoksulenkeistä pidän nyt taukoa (vaikka syksy olisi kauneimmillaan ja polut huutavat nimeäni) ja panostan lepoon ja rauhoittumiseen. Onneksi olen kuitenkin pystynyt joogaamaan ja sitä kautta käyttämään kehoa ja tuntemaan kevyttä fyysistä rasitustakin. Silti sopivasssa suhteessa ja aina rauhallisessa tunnelmassa.
Eri jooga-asanat vaikuttavat hormonitoimintaan, ruuansulatukseen, rauhoittumiseen ja yleiseen hyvänolon tunteeseen.
Nyt täytyy lopettaa kirjoittelu, koska lauantaiaamuinen flowjoogatunti kutsuu! Tästä aiheesta silti varmasti vielä jatkossa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti